maanantai 7. maaliskuuta 2016

Ajankohtaisia asioita ja lauantain noutokurkistuksessa avoselkäinen pitsipuku.

Yksi uusi pitsipuku pääsi lauantaina kotiin. :)


Sitä ennen kerron, että Pukuni muuttaa kevään aikana! En tiedä vielä minne, mutta Turun keskustassa aion pysyä edelleen. Heti kun suunnitelmat ovat selvillä, julkaisen uuden osoitteen ja muuton ajankohdan. Tapaamisia sopineille asiakkaille ilmoittelen tietysti henkilökohtaisesti uudesta osoitteesta.

Toinen ilmoitus koskee tilauskalenteria, joka on nyt täysi lokakuulle asti. En voi siis valitettavasti toteuttaa enempää unelmia tällä sesongilla, mutta lokakuusta eteenpäin on vielä hyvin tilaa! Tilauksia on tullut jo vuodelle 2017 ja kyselyitä jopa vuodelle 2018, mutta myös ensi talveksi ehtii siis hyvin.


Ja sitten siihen pukukurkistukseen. Tapasimme morsiamen kanssa ensimmäisen kerran syksyllä ja teimme puvun suunnitelmat. Toiveissa oli kokopitsinen puku avoimella selällä ja umpinaisella etuosalla. Helmaan merenneitomuotoa ja sopivasti laahusta. Tapaamisen jälkeen pitsi ja selän muoto muuttuivat vielä, jotta puvusta tuli juuri oikea tälle ihanalle morsiamelle. Sovitimme pukua helmikuussa ensimmäisen kerran, ja viime lauantaina emme keksineet enää mitään muutoksia kauniisti istuvaan pukuun.