sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Pukunin iltapukuja upeassa näytöksessä Turun Submarinassa!

Täällä on taas ollut kiireistä, mikä näkyy yleensä blogin hiljaisuutena. Teen parhaillaan hääpukujen lisäksi linnanjuhlapukuja ja muutoinkin liikkeessä on ollut normaalia enemmän värejä. Toivottavasti linnanjuhlapukutilauksia tulee vielä lisää, kunhan kutsut tässä piakkoin pääsevät perille!


Viime viikon maanantaina sovin Fashion Teamin Marjo Sjöroosin kanssa puhelimessa mallien sovituksista saman viikon lauantain kuvauksiin. Esiin nousi keskiviikkona 29.10 järjestettävä muotinäytös 170 kutsuvieraalle Turun Submarinassa. Saman talon yläkerrassahan kuvasimme mainosvideon sviittikohtaukset paria kuukautta aiemmin. En tiennytkään, että alakerrasta löytyi niin hieno ja valoisa tila tapahtumaa varten.

Sanoin miettiväni asiaa yön yli ja tiistaina kerroin olevani mukana upean kuuloisessa tapahtumassa. Ongelmana oli vain se, että minulla ei ollut näytökseen sopivia iltapukuja. Tein malleille viikossa kolme iltapukua, joista kahta ehdin sovittamaan tekovaiheessa. Kolmas valmistui vasta päivää ennen näytöstä ja sovitin sitä pikaisesti ihanalle mallille näytöksen takahuoneessa. Puku sopi muutoin, mutta helma oli liian pitkä. Nappasin puvun mukaani ja juoksin vielä Pukunille lyhentämään helman. Olin onneksi ollut niin ajoissa paikalla, että ehdin hyvissä ajoin takaisinkin.

Malleja oli noin kaksikymmentä ja asuja tuli yhtä monesta liikkeestä, joten kuhinaa riitti kulisseissa. Näytös sujui upeasti ja oli niin mahtava tunne nähdä omat puvut valmiina superkauniiden mallien, Emilian, Auran ja Merin päällä.

Viimeisimpänä näytöksessä esiintyivät kaikki mallit Jukka Rintalan asuissa ja itse suunnittelija astui lavalle myös. Siinä minullekin tavoitetta tulevaisuudessa. :)


Kiitos Marjo Sjöroos ja Fashion Team / Emilia, Aura ja Meri!


Näytöksen valokuvauksesta ja videoinnista vastasi Mediasolutions. Sain onnekseni heidän laadukkaita kuviansa käyttööni!

Marko Lehtonen Photography
(klikatessa näet kuvat suurempana)









Upea tilaisuus, kauniit mallit ja uskoisin olevani mukana myös ensi vuonna! 

Kaikki puvut ovat nyt myytävänä, joten kannattaa vinkata tuttaville uniikeista linnanjuhlapuvuista!


Laitanpa vielä kurkistuskuvat samaan postaukseen, kun ne eivät ehtineet blogiin ennen näytöstä. Niistä näkyy vähän paremmin yksityiskohtia.