tiistai 28. tammikuuta 2014

Tunnelmia Turun häämessuilta ja video näytöksestä!

Häämessut ovat siis tältä vuodelta minun osaltani ohi ja maanantain palauduin pitkästä viikosta kotona tekemällä kaikkea vähemmän älykästä. Nyt pääsen pitkästä aikaa asiakkaiden pukujen pariin ja uusia tilauksia tulee mukavaa vauhtia lisää.

Messujen osastosta olikin jo perjantai-iltana kuvia täällä blogissa ja kilpailupuvusta myös. Nyt jännitetään enää kilpailun tuloksia, jotka ovat yleensä tulleet muutaman päivän päästä messuista. Ehkä siis huomenna palaan asiaan.




Lauantai oli selvästi vilkkaampi päivä ainakin Pukunin osastolla. Tapasin mitä ihanampia morsiamia ja oli kiva huomata, että he olivat hääpäivään nähden ajoissa liikkeellä. Aiempina vuosina on tuntunut, että saman kesän morsiamet ovat messuilla fiilistelemässä häähumua, mutta suuri osa varauksista ja hankinnoista on jo tehtynä. Nyt varmaan lähes puolet jutullani olleista kertoi menevänsä naimisiin vuonna 2015, mikä oli minulle loistava uutinen. Tälle vuodelle kun ei enää kovin montaa pukua mahdu, niin pääsemme rauhassa suunnittelemaan pukuja ensi vuodelle.


Osaston kaikille puvuille löytyi ihailijoita, mutta eniten huomiota keräsi yksinkertainen kreppipuku. Etenkin monet näytteilleasettajat kävivät sitä katsomassa ja sanoivat sen naulitsevan katseita olemalla vain niin erilainen kuin mikään muu puku messuilla.



Kaikki messuilla olleet mallipuvut ovat nyt Pukunissa ja myytävänä. Niistä voi kysellä puhelimitse tai sähköpostitse ja osa niistä jatkaa matkaansa Fiancéen pukutangoille.


Näytöksessä minulla vaihtui sunnuntaina malli uuteen tyttöön, ja kävin aamulla vähän lyhentämässä helmaa sopivaksi. Modelpointin Mirka esiintyi lavalla kauniisti ja Raision kukkapalvelu oli tehnyt pukuun ihanan kimpun. He pyysivät siis etukäteen kuvat puvuista, jotta kukat sopisivat mahdollisimman hyvin tyyliin. Lyhyessä kellohelmassa asteli ihana Alisa.

Kuvani ovat jälleen kerran ihan suttua, mutta parempiakin kuvia saattaa vielä tulla. Ja onneksi on VideoTimon tekemä video näytöksestä! Timon kanssa höpöteltiin mukavia perjantaina ja lauantaina, ja kun sunnuntaina huomasin vakuuttavan näköisen videokameran osastolla, pyysin häntä kuvaamaan näytöstä. Sunnuntain viimeinen hääpukunäytös tallentui siis videolle ja se oli tipahtanut valmiina sähköpostiini jo viime yönä!

(Klikkailehan katsomaan!)


Pitkässä puvussa on siis kaksinkertaisesta silkistä tehty helma, pitsihihat ja -laahus.




Lyhyessä puvussa on kellotettu pitsihelma ja takana satiininnapit.




 Kiitos ja kumarrus kaikille messuvieraille, näytteilleasettajille 
ja järjestäjille onnistuneesta viikonlopusta!